sunnuntaina 3. toukokuuta 2009

Match show

Oltiin tänään pyörähtämässä mätsärissä vähän virkistämässä kehäkäyttäytymistä. Nicky meni oikein hyvin ja myös liikkeet sujuivat tänään (ehkä jopa yllättävänkin) hyvin. Olin oikein tyytyväinen Nickyn suoritukseen; jaksoi keskittyä ja olla hyvin mukana alusta loppuun asti. Lopputuloksena isojen aikuisten sinisten 4., eli ei ollenkaan huono! Palkinnoksi saatiin vähän herkkuja (mm. kärsiä), jotka varmasti koiralle maistuvat. :-)

Nicky ei ole ontunut enää ollenkaan ja lenkit ovat nykyään jo ihan normaalirasittavia, eikä enää täydy lenkkeillessä ottaa rauhallisemmin. Agilityn kanssa pitää tosin katsoa, jäädäänkö kokonaan lajin harrastuksesta pois. Siinä loppuisi itseltäni se ainut harrastuslaji, mutta täytyy sitä miettiä koiran terveydenkin kannalta asiaa. Tämä ontuminen luultavimmin on saanut alkunsa juuri agista. :( Harmittaa, mutta minkäs teet.