keskiviikkona 10. kesäkuuta 2009

Mölliagia: tuplanolla ja luokkavoitto

Ei olla päästy treenitauon jälkeen treenaamaan kuin yhden kerran, mutta ajattelin kuitenkin lähteä kokeilemaan möllikisoihin treenimielessä. Olin itse todella innoissani, mutta myös hieman hermoilin radan muistamista ja ohjausta, kun on niin pitkä tauko ollut.

Kisasimme tällä kertaa maxi-kisaavissa (ensimmäinen kisa meille kisaavien luokassa!), koska viime syyskuussa startattiin ensimmäisen kerran agilityn parissa. Rata oli melko haastava, koska putkia oli radalla peräti kolme ja putkensuut oli aseteltu lisäksi niin, että piti olla ohjauksen kanssa tarkkana, ettei koira löydy putkesta. Maxi-kisaavien luokassa monta hylkyä tuli juuri putkeen irtoamisesta. Meillä ei (onneksi!) tätä ongelmaa ollut, vaan selvitimme radan puhtaasti. Tosin hieman kyseenalaisesti, sillä Nicky päätti vetää kunnon liitokeinut. Vauhtia liikaa = ei saanut pysäytettyä. Itselläni katosi ohjaus äsköisen episodin jälkeen hetkeksi ja olin ohjata Nickyn väärälle esteelle, mutta onneksi sain juuri ajoissa pysäytettyä ja ohjattua oikealle esteelle. Loppu menikin jo sitten oikein mallikkaasti! Erityisesti olin tyytyväinen kepeistä, jotka Nicky suoritti täysin puhtaasti, vaikka kepeille tulo -kulma olikin haastava. On se vaan niin upea mies!

Toisella radalla ei enää mitään ongelmia ollut. Alussa tosin Nicky oli lähteä kehäsihteeriä/kuuluttajaa tervehtimään, kun oli sitä mieltä, että häntä kutsuttiin kuulutettaessa "seuraavana Nicky!". Loppu menikin jo hienosti ja keinukin otettiin tällä kertaa rauhallisemmin.. ;> Tuloksena siis nolla ja aika -7.03. Oltiin luokan ainoat nollan tehneet, joten sijoitus ensimmäiseltä radalta (ajalla -2.55) 1.! Toinen rata oli nopeampi, mutta kisoissa palkintosijoille vaikutti vain ensimmäinen suoritus.

Hiljalleen alkaa jo loppukesän kisakalenteri agilityn osalta hahmottumaan. Tämänpäiväiset möllikisatkin osoittivat, että voidaan huoletta lähteä kisaamaan, vaikka treenejä ei saataisikaan montaa alle ennen kisoja. Kyllähän Nicky osaa, mutta lähinnä oma ohjaukseni on ajoittain aika pielessä. Ja liikkuminen! On se kumma, kun en saa niitä jalkoja vain liikkeelle, vaikka 60m meneekin nopealla ajalla oikein vaivattomasti!

»   Video toiselta radalta

lauantaina 6. kesäkuuta 2009

VOI tokokoe

Nicky oli tänään (peräti kahden vuoden tokokisatauon jälkeen :o) tokokisoissa. Tuloksena hieno VOI2, pisteitä 242 p. ja sijoitus 2./5. Ei se 1-tuloskaan lopulta kovin kauas jäänyt..

Liikekohtaiset pisteet:
Paikallamakaaminen: 10
Seuraaminen taluttimetta: 9½
Istuminen seuraamisen yhteydessä: 10
Luoksetulo: 8
Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo: 10
Noutaminen esteen yli hypäten: 0 (Nicky hyppäsi esteen yli jo edellisen liikkeen yhteydessä, siksi 0. Muutoin olisi ollut 10..)
Metalliesineen noutaminen: 9½
Tunnistusnouto: 0 (otti suuhunsa ensin väärän, mutta toi kuitenkin oikean)
Kauko-ohjaus: 8
Kokonaisvaikutus: 9

Seuraava tokon voittajan koe on kuun lopulla. Ehkä siellä parivaljakko iskä&Nicky yltää jo 1-tulokseenkin!? ;)