Lasimeren on perustettu kesäkuun lopulla, tarkemmin ottaen 27.6.2006. Lasimeren on ollut siis toiminnassa jo hurjat kaksi vuotta! Tämän saavutuksen kunniaksi päätin järjestää kunnon synttäripippalot.

Kaksivuotiseen historiaan kuuluu paljon hienoja hetkiä mm. koirien menestyksen ja suloisten pentujen syntymän parissa. Lisäksi olemme ylläpitäneet hoitajatoimintaa reilu vuoden verran. Aivan alusta asti hoitajat eivät ole olleet mukana, mutta hieno saavutus tämä siltikin on!

Nämä Lasimeren 2 v. synttärikisat pidetään 27.6. ja viimeinen ilmoittautumispäivä (VIP) on näyttelyyn 19.6. klo 12., mutta kaikkiin muihin lajeihin vasta 23.6. klo 12. Sen jälkeen ei huolita enää osallistumisia, eikä korjauksia. Lajeina on agility, toko, palveluskoiralajit, paimennus, koiratanssi, flyball, koiratanssi ja kaiken kunniaksi vielä KV näyttely.

Menoa ja meininkiä pitäisi olla riittämiin, toivottavasti saadaan monipuolisen lajivalikoiman johdosta mukaan paljon osallistujia ja näin saataisiin viettää ihana synttäripäivä!



ulkoasun kuva © Od Cenicka     layout's photo © Od Cenicka älä kopioi mitään!     don't copy anything!

          LASIMEREN