Hukkaharjan Energialataus IN MEMORIAM
Perustiedot
LuonnekuvausHugo tuli minulle Annan luota Hukkaharjan nimisestä kennelistä. Olen itseasiassa jo jonkin aikaa miettinyt, että haluaisin Annalta saksanpaimenkoiran. Ehkä juuri siksi, että siellä panostetaan käyttöpuolelle hyvin paljon. Itsekin nimittäin panostan käyttöpuolelle, mutta myös näyttelyihin. Niinpä sitten huomasin ilmoituksen, että pentuja olisi luvassa erittäin hyvin menestyneiltä vanhemmilta. Kaikki pennut olivat valitettavasti jo varattu, mutta asettauduin siitä huolimatta peruutuspaikalle. Oikeastaan olin siinäkin jonossa vasta toisena, joten tunkua oli pentujen varaamiseen. Yhtenä päivänä minulle kuitenkin ilmoitettiin, että pentu olisi minun, jos olen siitä vielä kiinnostunut. Tottakai olin siitä edelleenkin kiinnostunut, koska olin elätellyt toivoa, että saisin pennun tästä pentueesta. Hugon virallinen nimi, Enegialataus sopii kyllä sille kuin valettu. Se on pennusta lähtien ollut täynnä energiaa ja tekemisen tahtoa. Hugo jaksaisikin ratkoa eteen tulleita ongelmia ja kaikenlaista muutakin aivotyöskentelyä lähestulkoon koko päivän, jos se vain suinkin olisi mahdollista. Siinä vain ei itse jaksa sille koko päivää niitä tehtäviä laatia. Monet saavat siitä helpostikin sellaisen vaikutelman, että se on työnarkomaani, sillä se ei tunnu lopettavan työntekoa ollenkaan. Kuitenkin myös Hugon elämään sattuu muutama sellainenkin päivä, että ei sitäkään oikein huvita tehdä mitään, kotona. Se vain makoilee ja puuhastelee rauhallisin mielin omien tehtäviensä parissa. Ei tavalliseen, touhottamisen tapaan. Ulkoilemaan päästessään se kuitenkin on taas vanha oma itsensä, täynnä energiaa ja vauhtia. Muiden koirien kanssa Hugo on aina tullut hyvin toimeen. Se on jo kasvattajallaan päässyt näkemään paljon muita koiria. Erityisesti saksanpaimenkoiria, koska niitähän siellä kasvatetaan. Hugo oli hieman varuillansa tavatessaan ensimmäisen tuntemattoman koiran, mutta ei sitäkään varovaisuutta hirveän kauaa kestänyt. Kohta se jo oli kiskomassa toista korvista ja hännästä. Mistä vain saadakseen toisen jahtaamaan sitä. Esteitä ei ole koskaan ollut, vaikka toinen sattuisikin olemaan monta kertaa Hugoa isompi ja kookkaampi. Se ei ole koskaan kuulunut sen luonteenpiirteeseen. Joskus Hugon varomattomuudesta tuntemattomai koiria kohtaan voi koitua ongelmia, sillä kaikki eivät välttämättä pidä tunkeilevista vieraasta koirasta, joka sattuu vieläpä olemaan erittäin riehakas uros. Lenkeillä Hugon kanssa tehdään kaikenlaista aktivointia, kuten mm. tavaroiden etsimistä metsästä. Se on todella helppoa ja koska Hugo vielä pitää siitä paljon, sitä kannattaa tehdä. Joskus otamme sen kanssa myös muutamia tokoliikkeitä mielen virkistämiseksi. Metsään on hyvä rakentaa agilityrata kaatuneita puita, keppejä ja kallioita apuna käyttäen. Hugo nauttii melkein ihan mistä tahansa tehtävistä lenkin aikana, kunhans sen kanssa vain tehtäisiin jotakin mukavaa ja aivoja työllistävää. Lenkillä Hugo saa usein juosta muiden Lasimeren koirien kanssa vapaana metsissä ja pelloilla tai niityillä. Siitä Hugo pitää, saada juosta lujaa toisia koiria karkuun niin lujaa, kuin vain omista jaloistansa pääsee. Se jaksaisikin tehdä sitäkin vaikka kuinka paljon. Hugoa voikin huoletta pitää lenkeillä vapaana, koska se kuuntelee hyvin annettuja komentoja eikä tee oman päänsä mukaan. Hugolle olen kilpailulajeiksi suunnitellut palveluskoiralajit, joista luultavimmin päälajiksi nousee suojelu, mutta myös hakua mahdollisesti kokeilemme. Toko ja paimennus tulee myös nousemaan Hugon pääkilpailulajeiksi, joissa molemmissa tähtäimenä on valioituminen, aivan niin, kuin myös palveluskoiralejeissa on. Hugon isällä on nimittäin erittäin vahva paimennusvietti ja kyllä näyttää siltä, että myös Hugolla se on säilynyt. Ainakin kaikenmoisiin palloihin ja käpyihin kohdistuva paimentaminen on alusta alkaen ollut hyvin luonnollista. Näyttelyitä ei myöskään sovi unohtaa kilpailulistalta. Ne ovat myös tärkeässä roolissa, mutta itse pidän kuitenkin muita lajeja itse koiran kannalta paljon tärkeämpänä. Hugon puolesta näyttelyt voitaisiinkin jättää kokonaan pois, mutta siitäkin huolimatta se esiintyy oikein mallikelpoisesti kehässä.
1 osa: Läpi 2 osa: 3 pistettä » Koiran yleisilme on jotenkin tylsistyneen ja levollisen oloinen. Tarakkavaisuutta koirasta sais löytyä enemmänkin ja myös tietynlainen ”särmä” jonka olen sakemanneilla tottunut näkemään puuttui. Luonteelta koira vastaa saksanpaimenkoiraa täydellisesti, miellyttämishaluinen ja innokas, mutta samalla jonkinlainen vilkkaus löytyy. Pisteitä koiralle annan 3. - Nelly 3 osa: Erinomainen » Koiran suoritus oli todella näyttävä ja puruote lähes suoraan mallikirjasta. Koira piti vartiota tiiviisti ja keskeyttämättä. Nätti kokonaisuus! - Nelly 4 osa: Erinomainen » Hyvän tyyppinen hyvin voimakas ja maskuliininen uros. Hyvä pää, joka kuitenkin hyvin vahva ja kallo osa todella pyöreä. Ilme saisi olla kirkkaampi ja terävämpi. Hyvät korvat. Erittäin hyvä ala- ja ylälinja. Pitkähkö häntä. Ok kulmaukset edessä ja takana, takana kintereessä suht vahvat. Hyvä turkki ja oikea väritys. Erittäin vahva kaula, hieman löysää kaulanahkaa. - Kati
Jälkeläiset
Tulokset
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||