perjantaina 14. elokuuta 2009

Agiliitelyä

Nyt on kesälomat vietetty ja palattu mökiltä takaisin kaupunkiin työn touhuun. Tavallinen, vanha arki kutsuu. Treenaaminen on toivon mukaan nyt loppukesästä aktiivisempaa, eikä treenejä meiltäkään jäisi enää väliin. Aiemminhan olemme kesän aikana kaksi kertaa käyneet treenaamassa, eli ei kovin häävi saavutus. Oikein hävettää. :o

Tänään olimme kuitenkin agiliitelemässä, ja kivaahan meillä oli. Nicky oli innoissaan päästessään taas pitkästä aikaa työntouhuun treenikentälle. Eikä into ja meneminen loppunut loppua kohdenkaan, mistä olen erityisesti iloinen! Myös muutenkin moottori on alkanut käymään parempaan malliin, jes! :)

Kontakteillahan meillä on edelleen ne suurimmat ongelmat, oman liikkumattomuuteni lisäksi siis. A:ta otettiin ensin hihnassa pariin otteeseen ja saatiin näin pari hyvää oikein-suoritusta alle ja palkattua. A:n ja keinun (puomia ei tällä kertaa ollenkaan) kohdalla alastulolla oli aina palkkaus oikeasta suorituksesta, jotta saataisiin vähitellen nuo toivotuiksi. Ja voitteko uskoa - vikalla radalla Nicky tempaisi miltei täydellisen keinun!! :o Vauhdilla hienon stopin kanssa alastulolle, josta tietysti hirmukehut ja allekirjoittaneen suuren hämmästyksen.. ;) Täältä me tullaan!

Muutenkin Nicky oli tänään tosi hieno, eikä mitään harmituksia jäänyt. Kepeille on myös löytymässä oikeanlainen rytmi ja tempo - alkaa jo työskentely näyttämään tosi nätille. Ohjattavuus ja kuuntelevuushan Nickyllä on tosi hyvää luokkaa. Pitäisi vain ohjaajankin oppimaan enemmän käyttämään näitä hyödykseen.. ja ennen kaikkea, niitä jalkoja liikkeelle! Pitäisi varmaankin saada joku juoksemaan kepin kanssa perässä? :')

Kisastartteja ei nyt tälle kesälle tullut, eikä varmaan ole luvassakaan tämän treenien vähyyden vuoksi. Olen ajatellut, että pidetään ensi talvi kokonaan taukoa agilityn osalta. Viime talvihan meidän osalta meni..jokseenkin huonosti, kun ei treeneissä käyty miltei laisinkaan. Mutta katsellaan, katsellaan. :)

tiistaina 21. heinäkuuta 2009

Mökkielämää

Viime kirjoituskerrasta onkin jo aikaa, mutta kerrataan tässä samalla viime aikaisia kuulumisia. ;-)

Nicky kävi tuossa kesäkuun lopulla tokokokeessa, josta todellisessa helteessä ja auringonpaahteessa VOI3. Tuomarilla oli todella tiukka linja, eikä kukaan VOI-luokasta saanut edes 2-tulosta (muistaakseni :')). Tosin, varmasti tuloksena aivan oikeutettu, sillä ei Nickykään ollut tällä kertaa aivan parhaassa vedossa. Metallinoudossa Nicky ei suosutunut tuomaan kapulaa, mitä ei koskaan aiemmin ole tehnyt.. :o Lähti kyllä, ja oli ottamassa kapulaa suuhun, mutta jätti tuomatta, vaan pyöritteli vain kapulaa ja jäi sinne seisomaan. Mutta kisakokemuksena varmasti hyvä ja antoisa. :-)

Muuten Nicky onkin päässyt nauttimaan mökkeilystä oikein kunnolla. Uimaan on päästy miltei joka päivä (ja joskus useaankin otteeseen päivässä). Alusvilla onkin hyvää vauhtia lähtemässä pois. ;-) Ihan hyvä vain, kun ei meillä mitään näyttelysuunnitelmia olekaan. Vähän kevyempi look näin kesäsäille.


Viime perjantaina (17.7.) päästiinkin taas tositoimiin, eli agilityn pariin. Viime kerrasta onkin taas kulunut reilu kuukausi omien töideni vuoksi. Treeneissä otettiin aluksi pieni rata, missä pientä hyppypyöritystä ja lopuksi muurin kautta kepeille. Alussa hypyillä huomasin oman ohjaukseni olevan totaalisesti kadoksissa, kun ei olla treeneihin päästy oikeastaan ollenkaan.. Nickyllä oli kyllä intoa ja olisi mennyt, mutta onnistuin itse sössimään. Päästiin lopulta sitten radanpätkä kunnialla loppuun, ja sitten koira varjoon levähtämään.

Lopuksi otettiin vielä yksittäisiä esteitä sen mukaan, mitä oli syytä treenata. Nickyn kanssa työstettiin keppejä sekä kontakteja. Kepeillä tarkoituksena lisävauhti, kun menee kepeille kaikista suunnista varmasti, tietenkin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.. Kokeiltiin pallon kanssa, mikä kyllä toi hurjasti lisäpotkua koneeseen. Oli todella hienon näköistä työskentelyä!

Puomilla tarkoituksena oli hyvät alastulokontaktit. Nickyllä on tapana alkaa himmailla jo puomin puolessa välissä, ottaa hyvin kontaktit ja lähtee puomilta pois. Ei siis niin, kuin sen haluaisin olevan. Eli vauhdilla alastulolle, hieno stop, ja luvan kanssa pois. Tätä harjoiteltiin sitten Silja-ohjaajan kanssa hihnan kanssa. Minulla oli sitten pallo palkkana. Alastuloilla oli alustalla lisäksi oottamassa nami ns. välittömänä palkkana. Muutaman toiston jälkeen alkoi näyttämään jo hyvältä. Lisää treeniä vaan, niin hyvä tulee. ;-)

Mökkeily ja lomailu meillä täällä jatkuu. Nautitaan täysin rinnoin auringonpaisteesta ja sen mukanaan tuomasta lämmöstä! :-)

keskiviikkona 10. kesäkuuta 2009

Mölliagia: tuplanolla ja luokkavoitto

Ei olla päästy treenitauon jälkeen treenaamaan kuin yhden kerran, mutta ajattelin kuitenkin lähteä kokeilemaan möllikisoihin treenimielessä. Olin itse todella innoissani, mutta myös hieman hermoilin radan muistamista ja ohjausta, kun on niin pitkä tauko ollut.

Kisasimme tällä kertaa maxi-kisaavissa (ensimmäinen kisa meille kisaavien luokassa!), koska viime syyskuussa startattiin ensimmäisen kerran agilityn parissa. Rata oli melko haastava, koska putkia oli radalla peräti kolme ja putkensuut oli aseteltu lisäksi niin, että piti olla ohjauksen kanssa tarkkana, ettei koira löydy putkesta. Maxi-kisaavien luokassa monta hylkyä tuli juuri putkeen irtoamisesta. Meillä ei (onneksi!) tätä ongelmaa ollut, vaan selvitimme radan puhtaasti. Tosin hieman kyseenalaisesti, sillä Nicky päätti vetää kunnon liitokeinut. Vauhtia liikaa = ei saanut pysäytettyä. Itselläni katosi ohjaus äsköisen episodin jälkeen hetkeksi ja olin ohjata Nickyn väärälle esteelle, mutta onneksi sain juuri ajoissa pysäytettyä ja ohjattua oikealle esteelle. Loppu menikin jo sitten oikein mallikkaasti! Erityisesti olin tyytyväinen kepeistä, jotka Nicky suoritti täysin puhtaasti, vaikka kepeille tulo -kulma olikin haastava. On se vaan niin upea mies!

Toisella radalla ei enää mitään ongelmia ollut. Alussa tosin Nicky oli lähteä kehäsihteeriä/kuuluttajaa tervehtimään, kun oli sitä mieltä, että häntä kutsuttiin kuulutettaessa "seuraavana Nicky!". Loppu menikin jo hienosti ja keinukin otettiin tällä kertaa rauhallisemmin.. ;> Tuloksena siis nolla ja aika -7.03. Oltiin luokan ainoat nollan tehneet, joten sijoitus ensimmäiseltä radalta (ajalla -2.55) 1.! Toinen rata oli nopeampi, mutta kisoissa palkintosijoille vaikutti vain ensimmäinen suoritus.

Hiljalleen alkaa jo loppukesän kisakalenteri agilityn osalta hahmottumaan. Tämänpäiväiset möllikisatkin osoittivat, että voidaan huoletta lähteä kisaamaan, vaikka treenejä ei saataisikaan montaa alle ennen kisoja. Kyllähän Nicky osaa, mutta lähinnä oma ohjaukseni on ajoittain aika pielessä. Ja liikkuminen! On se kumma, kun en saa niitä jalkoja vain liikkeelle, vaikka 60m meneekin nopealla ajalla oikein vaivattomasti!

»   Video toiselta radalta

lauantaina 6. kesäkuuta 2009

VOI tokokoe

Nicky oli tänään (peräti kahden vuoden tokokisatauon jälkeen :o) tokokisoissa. Tuloksena hieno VOI2, pisteitä 242 p. ja sijoitus 2./5. Ei se 1-tuloskaan lopulta kovin kauas jäänyt..

Liikekohtaiset pisteet:
Paikallamakaaminen: 10
Seuraaminen taluttimetta: 9½
Istuminen seuraamisen yhteydessä: 10
Luoksetulo: 8
Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo: 10
Noutaminen esteen yli hypäten: 0 (Nicky hyppäsi esteen yli jo edellisen liikkeen yhteydessä, siksi 0. Muutoin olisi ollut 10..)
Metalliesineen noutaminen: 9½
Tunnistusnouto: 0 (otti suuhunsa ensin väärän, mutta toi kuitenkin oikean)
Kauko-ohjaus: 8
Kokonaisvaikutus: 9

Seuraava tokon voittajan koe on kuun lopulla. Ehkä siellä parivaljakko iskä&Nicky yltää jo 1-tulokseenkin!? ;)

perjantaina 29. toukokuuta 2009

Back in action - agility

Noin puolen vuoden treenitauon jälkeen päästiin vihdoin treenaamaan agilityä! Jippii - riemu molemmilla ylimmillään! Nicky ei malttanut pysyä nahoissaan katsoessaan muiden treenejä ennen omaa vuoroaan vaan haukkui kärsimättömästi kentän laidalla. Ensimmäinen ratakin meni vähän ylikierroksilla (haukkuen läpi), eikä ohjaajallakaan tauon jälkeen ohjaustekniikka oikein ollut parasta A-luokkaa. ;) Mutta hiomisen jälkeen saatiin rata suoritettua upeasti!

Toista rataa ei tänään enää otettu vaan harjoiteltiin puomille menoa eri kulmista. Ideana se, että koira itse haki linjan, eikä ohjaaja saanut yhtään auttaa puomille menoa. Nicky haki linjat tosi hienosti joka kerralla ja otti ylösmeno-kontaktit superisti! Alakontaktit ei sitten enää ollutkaan niin nättiä.. Nickyllä ilmeisesti tullut päälle taas tapa, että pomppaa alastulo-kontakteilta ennen vapaa-käskyä. Pitää vain kiinnittää asiaan huomiota ja himmata enemmän ja antaa palkka kontaktilla.

Lopuksi treenattiin Nickyn kanssa vielä pöytää. Nickyllä on tapa kuumeta pöydällä ihan tajuttomasti, eikä oikein tahdo pysyä nahoissaan laskettaessa (5, 4, 3, 2, 1, mene). Ekoissa kisoissahan oli työn ja tuskan takana saada mies rauhoittumaan pöydällä! Nyt olen sitten alkanut käskemään Nickyä maahan, joka on varmin tapa saada se pysymään aloillaan. Kyllähän se meteli on silti tajuton, mutta pysyy paikallaan, siitä pisteet.

Nicky selvisi treeneisä hyvin, joten mikäli mitään jälkioireita (ontumista) ei tule, voidaan jatkaa agilityn parissa. Ehkei se kisalisenssin ostaminen tälle vuodelle ollutkaan turha ostos, vaan päästäisiin vielä kisaamaankin! Peukut pystyyn! :)