virtuaalihevonen - a sim game horse
>> klikkaa itsesi takaisin hevoset-sivulle <<


MEDARDUS DES

 

Perustiedot

Nimi Medardus DES "King" Väri ruunikko
Rotu, sukupuoli Hannoverinhevonen, ori Rek.numero VH-63070
Säkäkorkeus 168 cm Kasvattaja Battlefield / Granehill WB
Syntynyt 18.05.2009   oma ikääntyminen Omistaja Johanna, VRL-6548
Painotus: Kouluratsastus (GP) Saavutukset: -


Luonnekuvaus

Kiivas, ilmaa viiltävä ja kauas kaikuva hirnahdus; se kuuluu varmasti Kingille. Perusluonteeltaan King on tulinen, kiivasluonteinen, hevoslauman kiistaton kuningas ja yksinvaltias. King viestittää muille oreille jo omalla machomaisella, vahvalla ja ylväällä olemuksellaan paikkansa piikkipaikan haltijana, eikä näin haasta riitaa muiden kanssa. Kingiä ei kuitenkaan ole soveliasta pitää samassa tarhassa muiden johtajatyyppisten orien kanssa, sillä liian tunkeilevia yksilöitä King mieluusti kouluttaa. Tältä oriilta löytyy myös omapäisyyttä, mutta kuitenkin sopivassa suhteessa siinä määrin, ettei se jätä nöyryyttä ja herkkyyttä täysin omaan varjoonsa. Vaikka Kingiltä hieman nöyryyttä ihmisille löytyykin, on King vaativa ja haastava hevonen, eikä sovellu kenelle tahansa.

Hoidettaessa King on ystävällinen ja suhteellisen rauhallinen, eikä järjestä suurempia shownumeroita. Vain satunnainen rauhaton tanssahtelu hoidon aikana saattaa tuottaa ongelmia, sillä oriin jänteviä ja voimakkaita jalkoja tulee tuolloin eritoten varoa, jollei halua varpaitaan mankeloitavaksi. Nimittäin epähuomiossa King saattaa talloa varpaita, mikä varmasti tekee kipeää. King nauttii harjaamisesta, mutta pään harjaamisen voisi sen mielestä jättää pois. Tämän ori viestittääkin hoitajalleen selkeästi viskomalla päätään hermostuneesti ja kiivaasti hirnahdellen. Hoitajalta vaaditaankin tässä vaiheessa päättäväisyyttä, sillä pään harjaaminen näinkin suurelta eläimeltä, ei ole helppoa.

Omaan elementtiinsä King pääsee kisakentillä. Kotikentillä joskus jopa flegmaattisesti esiintyvä King vaihtaa kisoissa ollessaan täysin uuden vaihteen silmään. Rauhallisesta orista ei tuolloin ole jäljellä häivähdystäkään, vaan se painaa täysillä menemään. Kisakentillä ongelmat muodostuvatkin siitä, ettei King suostu aina kuuntelemaan, vaan innoissaan tekee omia kuvioitaan. Kunnolliset alkulämmittelyt saavat tästäkin ruutitynnyristä suurimmat energiapurkaukset pois. Kisakentille King kaipaakin ratsastajaa, joka ei anna sille valtaa, vaan osaa päättäväisesti, mutta silti pehmeästi hallitaja ja rauhoitella sitä tukalimmissakin tilanteissa. Kun ratsastajan ja Kingin välinen yhteistyö toimii, palkitsee ori ratsastajansa mitä hienoimmilla kokemuksilla!

Sukutaulu

  i. Gendrian O' Polo   ii. Gelungen
  KRJ-II
  iii. Gelassen evm.
  iie. Unauffällig Freyja evm.
  ie. Vega Trisha
  YLA 3
  iei. Algernon Alfy evm.
  iee. Renee Rosalind evm.
  e. Nouvelle Flavié   ei. Champagne de Province   eii. Ambrosius IV
  eie. Chardonnay Dion
  ee. Florida   eei. Dolby Jaguar evm.
  eee. Florie evm.

Kouluratsastustulokset

61 KRJ sijoitusta, joista 6 voittoa
Kingin muut tulokset löydät täältä.

10.06.2009 Int II 5./80
11.06.2009 Int II 4./80
12.06.2009 Int II 8./80
15.06.2009 Int I 8./80
16.06.2009 GP 1./80
16.06.2009 GP 5./40
16.06.2009 GP 3./40
17.06.2009 GP 2./80
17.06.2009 GP 4./40
18.06.2009 GP 3./30
18.06.2009 GP 8./80
18.06.2009 GP 6./40
19.06.2009 GP 3./30
20.06.2009 GP 4./30
20.06.2009 GP 4./30
20.06.2009 GP 4./40
24.06.2009 GP 3./40
26.06.2009 GP 4./40
28.06.2009 GP 7./50
29.06.2009 GP 5./50
29.06.2009 GP 6./39
30.06.2009 GP 3./40
30.06.2009 GP 9./100
02.07.2009 GP 2./40
03.07.2009 GP 2./15
04.07.2009 GP 6./90
05.07.2009 GP 4./50
05.07.2009 GP 7./50
06.07.2009 GP 2./30
06.07.2009 GP 2./30
06.07.2009 GP 3./50
07.07.2009 GP 5./30
07.07.2009 GP 2./30
08.07.2009 GP 2./30
08.07.2009 GP 4./50
09.07.2009 GP 2./30
09.07.2009 GP 4./30
10.07.2009 GP 5./50
11.07.2009 GP 5./50
12.07.2009 GP 7./50
13.07.2009 GP 6./50
13.07.2009 Int I 2./29
13.07.2009 GP 6./100
14.07.2009 GP 1./50
14.07.2009 GP 6./50
14.07.2009 GP 2./84
15.07.2009 GP 7./50
15.07.2009 GP 1./50
15.07.2009 GP 1./50
15.07.2009 GP 7./50
16.07.2009 GP 1./50
17.07.2009 GP 7./50
17.07.2009 GP 4./50
17.07.2009 GP 6./50
17.07.2009 GP 8./100
20.07.2009 GP 7./50
20.07.2009 Int I 7./60
21.07.2009 GP 1./60
23.07.2009 GP 7./60
24.07.2009 HeA 3./50
01.08.2009 VaA 3./50

Jälkeläiset

Ei jälkeläisiä toistaiseksi.
King on tarjolla jalostuslainaan puoliveritammoille. Astutuskyselyt sähköpostitse (os. think_twice @ luukku.com).


© THINK TWICE WARMBLOODS 2009    PICTURES © VAN UYTERT
DO NOT COPY ANYTHING! ALL RIGHTS RESERVED!