virtuaalitalli - a sim game stable

»   Etusivu »   Hevoset »   Kasvatus
Olet lämpimästi tervetullut virtuaalitalli Think Twiceen!   |   Welcome to the sim game stable Think Twice!

Olemme vielä suhteellisen tuore virtuaalitalli, sillä Think Twice näki päivänvalon ensimmäistä kertaa tammikuussa vuonna 2009. Tosin alunperin talli toimi nimellä O'Janda, jonka nimellä löytyvätkin ensimmäiset kasvattimme. Talli perustettiin alunperin, jotta minulla olisi jokin konkreettinen paikka pitää virtuaalihevosiani. Myöhemmin kuitenkin kiinnostukseni hevosia kohtaan kasvoi, joten tallista tuli yksityistallin sijaan myös hevosia kasvattava, suurempi talli.

Think Twice kasvattaa pienimuotoisesti koulupainotteisia puoliverihevosia roduista hannoverinhevonen ja holstein, mutta kasvatteja on mahdollista syntyä myös muista puoliveriroduista. Vielä tiemme alkuvaiheessa varsoja syntyy harvakseltaan, mutta tarkoituksemme on hiljalleen nousta virtuaalikasvattajien eliittiin.

Koska kasvatamme koulupainotteisia hevosia, kilpailemme omien hevostemmekin kanssa ainoastaan kouluratsastuksen parissa. Toki joidenkin kanssa kilpailemme myös näyttelyissä menestystä tavoitellen. Emme itse järjestä toimintaa, kuin erittäin harvoin, mutta kilpailemme sitäkin aktiivisemmin.

Tulevaisuus näyttää, mitä on luvassa.
Toivottavasti viihdyt sivuillamme!

terveisin Johanna, VRL-6548, VMR
think_twice @ luukku.com

käy myös tutustumassa linkkivinkkeihimme!






© THINK TWICE WARMBLOODS 2009    PICTURE OF THE LAYOUT © SUNFIELD INC.
DO NOT COPY ANYTHING! ALL RIGHTS RESERVED!